Nettilompakoiden käyttö on viimeisten vuosien aikana yleistynyt maailmalla ja Suomessa, eikä suotta, sillä nettilompakot ovat erittäin käteviä apuvälineitä verkossa asioimiseen. Pankki- tai luottokortin numeroiden antaminen jokaiseen mahdolliseen palveluun tai verkkokauppaan ei välttämättä houkuta, kun taas nettilompakkoon rahaa voi ladata juuri haluamansa määrän, jolloin kaikki tilin rahat eivät ole vaarassa, mikäli tapahtuu tietomurto tai jos tunnukset joutuvat vääriin käsiin.
Nettilompakoilla on myös monia muita etuja verrattuna perinteisen tilin käyttöön, jotka tekevät niistä varteenotettavan vaihtoehdon. Yksi ehdottomasti parhaista nettilompakoista on Fintechin vuonna 2009 perustama AstroPay, joka on viimeisten vuosien aikana laajentunut entistä enemmän globaalisti. Tässä artikkelissa esittelemme AstroPay-nettilompakon ja kerromme sen ominaisuuksista ja käyttötavoista.
Mikä AstroPay on?
AstroPay on siis vuonna 2009 perustettu digitaalinen lompakko, eli nettilompakko. Aluksi AstroPay oli käytettävissä ainoastaan Brasilian markkinoilla, mutta se laajeni nopeasti käytettäväksi muuallakin latinalaisessa Amerikassa ja sen jälkeen Aasiassa, Afrikassa ja Iso-Britanniassa. Nykyään AstroPay on käytettävissä yli 150 maassa, joten maksupalvelun voi hyvällä syyllä sanoa nousseen maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.
AstroPay sisältää monia toimintoja, joista maksaminen verkossa on vain yksi. Tämän lisäksi AstroPay tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden Visa-korttiin. Vaihtoehtoja on useita erilaisia, eri eduilla. AstroPay tekee myös yhteistyötä Google Pay:n kanssa, joka entisestään helpottaa maksamista AstroPay-tiliä käyttäen.
AstroPay on tunnettu yhteistyöstään eri jalkapalloseurojen kanssa. Aiemmin se oli yhteistyössä Englannin Valioliigassa pelanneiden Burnley FC:n kanssa ja Newcastle Unitedin kanssa. Nykyisin AstroPay toimii Valioliigan joukkueista Wolverhampton Wanderersin paitasponsorina ja tekee myös yhteistyötä Tottenham Hotspurin, sekä chileläisen Universidad de Chilen kanssa.
Kaiken kruunaa AstroPayn lojaalisuusohjelma, jossa Astro-pisteitä keräämällä on mahdollisuus päästä käsiksi entistä parempiin etuihin.
Miten AstroPay otetaan käyttöön, mitä sillä voi tehdä ja missä sitä voi käyttää?
AstroPaylla maksaminen onnistuu AstroPayn tilin saldolla tai ennakkoon maksetulla kortilla. Maksaminen voidaan suorittaa myös Apple Pay -mobiilisovellusta käyttäen. AstroPayta tukee jo yli 1 000 sivustoa ja yhä useampi on lisäämässä tämän menetelmän vaihtoehtoihinsa. AstroPay maksuvaihtoehdoissa tukeviin yhtiöihin kuuluu muun muassa erilaisia nettikauppoja, palveluita ja nettikasinoita.
AstroPayn käyttöönotto on helppoa. Ensin tulee siirtyä AstroPayn sivustolle ja painaa siellä oikeassa yläkulmassa olevaa turkoosia ”Sign Up” -laatikkoa ja tämän jälkeen esiin tulevissa laatikoissa painaa painiketta ”Register”.
Seuraavaksi uudelta käyttäjältä kysytään puhelinnumeroa. Kun puhelinnumero on syötetty, tulee painaa ”Continue”. Tällöin palvelu lähettää puhelinnumeroon kuusinumeroisen varmistuskoodin, jonka syötettyään käyttäjä pääsee seuraavaan ruutuun, jossa pyydetään syöttämään ja vahvistamaan salasana. Tämän jälkeen on aika syöttää etunimi, sukunimi ja sähköpostiosoite, jonka jälkeen voi halutessaan valita haluamansa kortin kuudesta vaihtoehdosta. Tämän vaiheen ylitse voi hypätä tässä vaiheessa halutessaan ja palata kortin valintaan myöhemmin. Tämän jälkeen tilin rekisteröityminen on valmis, eli prosessiin menee vain pari minuuttia.
Rahan tallettaminen AstroPay-tilille
Rahan tallettaminen tapahtuu yhtä yksinkertaisesti. Käyttäjän tulee painaa etusivulta ”Add Money” -painiketta ja sen jälkeen avautuvalla sivulla syöttää haluamansa summa. Huomaa, että summan täytyy olla vähintään 10 € ja se voi olla enintään 5 000 € ja painaa sitten ”Confirm”-painiketta. Tämän jälkeen pitää valita maksutapa, joka voi olla joko pankkisiirto tai pankki- tai luottokortti.
Pankkisiirron valitessaan käyttäjän täytyy vahvistaa ensin henkilöllisyytensä passin, ajokortin tai henkilötodistuksen avulla. Pankkisiirrossa voi mennä enintään 1 pankkipäivä.
Pankki- tai luottokortin valitessaan käyttäjän täytyy syöttää kortin tiedot, eli kortin haltijan nimi, kortin numero ja voimassaolopäivä, sekä CVC-koodi. Nämä rahat siirtyvät välittömästi AstroPay-tilille.
Muut toiminnot
Rahan lisäämisen lisäksi käyttäjä voi myös lähettää rahaa muille pankkitileille, AstroPay-tileille tai ostaa vouchereita, joita voi sitten käyttää eri nettikaupoissa tai -palveluissa. Voucher voi suuruudeltaan olla 15 €, 25 €, 50 €, 75 €, 100 € tai 150 €. Tämän lisäksi käyttäjä voi valita itselleen yhden kuudesta eri etuja sisältävästä kortista.
Eri korttien edut
Tarjolla on kuusi eri etua sisältävää korttia, jonka lisäksi kaikissa on käytössä yleiset edut, joihin kuuluvat muun muassa valuutan valinta ja rahaa takaisin lentokenttäkuljetuksissa. Vaihtoehtoina olevat kortit ovat:
Flex
Flex-kortin käyttäjä saa nelinkertaiset Astro-pisteet kansainvälisistä ostoksista, eikä niistä peritä mitään komissioita. Tämän lisäksi hän saa ensimmäisestä lentokentältä bussilla, junalla tms. lähtevästä matkastaan 100-prosenttisesti rahat takaisin.
Football
Football-kortti on 100 % ilmainen ilman piilomaksuja. Tämän kortin valitsija saa 20 % takaisin rahoista, jotka hän on käyttänyt Wolverhampton Wanderersin virallisessa kaupassa. Lisäksi hänellä on eksklusiivisia jäsenetuja ja jokaisesta ostoksesta annetaan Astro-pisteitä.
Basketball
Tämän kortin käyttäjä saa Astro-pisteet 4-kertaisina ottelulipuista ja urheilutuotteista. Hänellä on mahdollisuus saada suosikkijoukkueidensa tuotteita ja ilmaisia ottelulippuja, sekä VIP-kokemuksia, kuten matkoja NBA-otteluihin.
Gaming
Tämän kortin käyttäjä saa 4-kertaiset Astro-pisteet pelaamiseen liittyvistä tuotteista. Hänellä on mahdollisuus saada pelikonsoleita ja ilmaisia striimauspalveluita käyttöönsä, sekä ilmaisia lippuja peliliigoihin.
Car Racing
Tämän kortin käyttäjä saa 4-kertaiset Astro-pisteet urheilutuotteista. Hänellä on mahdollisuus saada suosikkitalliensa tuotteita ja VIP-kokemuksiin kuuluvat mahdollisuudet päästä ajamaan urheiluautoja tai matkustamaan Formula 1 -kilpailuihin.
Tennis
Tämän kortin käyttäjä saa 4-kertaiset Astro-pisteet urheilutuotteista. Hänellä on mahdollisuus saada ilmaisia tennistuotteita ja ilmaisia lippuja tennisotteluihin. VIP-kokemuksiin kuuluvat mahdollisuus päästä matkustamaan Grand Slam -turnauksiin.
Uskollisuusohjelma
AstroPayn uskollisuusohjelmassa käyttäjä kerää Astro-pisteitä. Pisteitä saa jokaisesta ostoksesta, mutta myös jokaisesta talletuksesta, kotiutuksesta ja esimerkiksi rekisteröitymisestä ja henkilöllisyyden vahvistamisesta. Näitä pisteitä voi sitten vaihtaa tuotteisiin, kokemuksiin tai silkkaan rahaan.
Erilaisia tuotteita ovat muun muassa suurten jalkapallojoukkueiden, NBA-joukkueiden, NFL-joukkueiden ja F1-tallien paidat, lippalakit, shortsit jne. Kokemuksiin puolestaan kuuluu lippuja urheilu- tai pelitapahtumiin tai Meet & Greet -tapahtumia huippu-urheilijoiden kanssa.
Uskollisuusohjelmassa on neljä tasoa, Standard, Silver, Platinum ja Black. Alimmalla tasolla Astro-pisteet saa 1-kertaisina, mutta Silver- ja Platinum-tasoilla Astro-pisteet ovat 2-kertaisia. Platinum-tasolle nouseva pääsee lisäksi osallistumaan yhteen VIP Black -kokemukseen.
Black-tasolla pisteet ovat 3-kertaisia ja VIP-kokemuksia on säännöllisesti. Silver-tasolle nousemiseen tarvitaan 3 000 Astro-pistettä, Platinum-tasolle 20 000 ja Black-tasolle 300 000-pistettä.
Kasinoiden maksutavat
AstroPay on hyvin paljon käytetty maksutapa nettikasinoilla, jotka suorastaan kilpailevat keskenään siitä, mikä kasino tarjoaa mahdollisimman laajan valikoiman erilaisia maksutapoja. AstroPay ei siis suinkaan ole ainoa tapa tehdä rahansiirtoja nettikasinoilla ja kaukana ovat ajat, jolloin rahaa pystyi nettikasinolle siirtämään ainoastaan pankki- tai luottokortilla tai hitaalla pankkisiirrolla.
Nykyisin kasinot antavat mahdollisuuden tehdä rahansiirtoja useilla eri nettilompakoilla, joita AstroPayn lisäksi ovat muun muassa PayPal, Neteller ja Skrill. Tämän lisäksi käytössä on ennakkoon maksettuja kortteja tai vouchereita. AstroPayn vouchereiden lisäksi tunnetuimpiin kuuluu PaysafeCard. Myös mobiilimaksu on mahdollinen, joista tunnetuimpia tarjoajia ovat ruotsalainen Zimpler ja suomalainen Siru Mobile.
Viimeisten vuosien aikana maailmalla suurta suosiota on nauttinut sijoittaminen kryptovaluuttoihin. Eri kryptovaluuttoja on valtava määrä ja on luonnollista, että kasinoiden ei ole mahdollista kaikkia kryptovaluuttoja tukea. Monet kasinot ovat kuitenkin antaneet mahdollisuuden tallettaa joillakin suosituimmilla kryptovaluutoilla, joita ovat esimerkiksi Bitcoin, Litecoin ja Ethereum.